Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Itsesi näköinen työ

Lisätty 03.09.2015

Teen erilaisia henkilöstönkehittämisen toimeksiantoja (mm. kompetenssipohjaisia henkilöarviointeja), sillä mielestäni on todella tärkeää, että ”oikeat ihmiset ovat oikeilla paikoilla”. On paitsi henkilön itsensä myös organisaation etu, että ihminen toimii ”itsensä näköisessä” työssä.

Muutama vuosi sitten toteutettu Redesigning 925 –hanke on kolahtanut minuun syvästi. Siinä tutkittiin uusia tapoja tehdä työtä – työelämän ”vallankumousta”. Monet voivat huonosti työssään ja lähes kaikilla on jatkuva kiire ja siitä aiheutuva huono omatunto; aina jää jotakin – ja paljon – tekemättä. Palavereita – useimmiten ilman tehokkaita palaverikäytäntöjä – pukkaa päällekkäin ja inbox on täynnä lukemattomia sähköposteja. Monet juoksevat oravanpyörässä saavuttamatta koskaan tavoitettaan tai pysähtymättä edes miettimään, mikä heidän tavoitteensa oikeastaan on.

Ajanhallinnasta – tai sen puutteesta – puhutaan paljon, mutta kuten mm. Saku Tuominen on todennut: aikaa ei voi hallita. Sen sijaan ihmisen pitää pystyä hallitsemaan itseään. Siitä kaikki lähtee. Jotta pystyy hallitsemaan itseään, pitää tuntea itsensä ja tietää tavoitteensa. Arjen kiireen keskellä harva ehtii miettiä omia henkilökohtaisia tavoitteitaan; kuka minä olen ja mihin olen menossa. Olenko siinä tehtävässä, jossa viihdyn ja olen parhaimmillani? Saanko työssäni hyödynnettyä vahvuuksiani vai kamppailenko jatkuvasti äärirajoilla? Mikä minua tässä motivoi? Miten hallitsisin työtäni ja elämääni paremmin?

Jokaisen olisi hyvä pysähtyä aina välillä miettimään, mitä elämältään haluaa ja tarkistaa onko hän matkalla siihen suuntaan. Kovin usein olen kuullut henkilöarviointien palautehaastatteluissa, että henkilöllä ei ole varsinaisia omia tavoitteita – tai hän ei ainakaan uskalla sanoa niitä ääneen. Palautehaastattelun kuluessa henkilölle voi avautua täysin uusia ”ikkunoita” hänen vahvuuksiensa pohjalta ja ehkäpä niitä tavoitteitakin alkaa pikkuhiljaa muotoutua. Moni toteaa, ettei ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, että asioita voisi tehdä eri tavalla – tai tehdä jopa ihan eri asioita.

On todettu, että ihmisen autonomia on tärkein tekijä hänen työssä jaksamisensa kannalta. Kun ihminen saa toteuttaa itseään ja on työssäänkin matkalla kohti omia henkilökohtaisia tavoitteitaan ja vieläpä arvojensa mukaisesti, on työn tuloskin toista luokkaa. Saku Tuomisen mukaan työssään onnellinen ihminen on jopa 72% tuottavampi. Onnellinen ihminen ei tee työtään pakosta, vaan sisäisestä halusta ja motivaatiosta saavuttaa omat tavoitteensa. Miksi niin harva ehtii miettiä näitä asioita? Eikö niitä pitäisi miettiä aina välillä? Se olisi paitsi ihmisen itsensä myös työnantajan etu. Organisaation menestyksen kannalta on tärkeää, että oikeat ihmiset ovat oikeilla paikoilla – tehtävissä, joissa he ovat parhaimmillaan ja voivat hyvin. Oletko sinä oikeassa tehtävässä? Saatko hyödynnettyä vahvuuksiasi? Ota itsellesi hetki aikaa näiden asioiden pohtimiseen ja tarvittaessa muuta työskentelytapojasi; tee siitä mahdollisuuksien mukaan ”itsesi näköinen”.  Työntekokin voi – ja pitää – olla hauskaa. Työniloa!

 

ConTe Oy luo menestystä ja iloa näillä arvoilla:

I nnostus

L uottamus

O nnistuminen

A uttaminen

 

Miten voin auttaa?

Ota yhteyttä:

Mira Kivistö

(CEO, Competence Catalyst)

+358 (0) 40 5511558

mira.kivisto@conte.fi

 

Haluatko keskustella asiantuntijan kanssa henkilöstön tai organisaation kehittämisen haasteista ja ratkaisuista?

 

VARAA AIKA ILMAISEEN KONSULTATIIVISEEN KESKUSTELUUN (1 H)

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?